Nyt on sitten nahty Real de Catorce ja taytyy sanoa, etta oli ehdottomasti mahtavin kokemus tahan mennessa.

Lahdettiin matkaan launtaiaamuna hieman jalkeen kahdeksan. Aamu oli todella kuuma ja jostain syysta olo oli kumman hutera. Vavisutti, tarisytti ja oli hiki, en tieda mika oli, varmaan jet lagin kosto. Linja-autossa onneksi pystyin nukkumaan ihan kohtuullisen hyvin - tosin espanjaksi dubatut elokuvat vahan hairitsivat kauneusunia:D Nimittain tama meksikolainen dubbaaminen on HIEMAN KOVAAANISEMPAA KUIN MIHIN ON SUOMESSA TOTTUNUT ja myos todella hupaisaa ylinayttelemista. Veikkaan, etta matkaa Monterreysta Real de Catorceen tuli noin 300km. Vaikkain taalla on kaytossa metrinen jarjestelma niin ihmsiet kayttavat kuitenkin matkan maarittelemiseen aikaa. Eli Monterreysta maaranpaahan meni noin 5h.

Loppumatka oli kurvailua kivisella ja vahan holtittoman oloisella tiella, joka nousi loppujen lopuksi yli kahden kilometrin korkeuteen  eli meksikolaisittain varmaankin 5 minuutin paahan merenpinnasta:D Reput, pussukat ja laukut vain putoilivat niskaan kun kurvailimme kohti myyttista Real de Catorcea. Juuri kun olin ihmettelemasa miten ihmeessa kuski voi ajaa isoa linja-autoa niin kapealla kinttupolulla niin eikohan joku oman elamansa sankari pommita penkere pollyten ohi...lava-autolla. Hecho en Mexico.

Kun saavuimme itse vanhaan kaupunkiin vievan tunnelin suulle meidan piti vaihtaa linja-auton penkit lava-auton lavaksi:D No eipa siina, sekainen joukko vain lavalle ja sukellus parin minuutin ajaksi pimeaan, kylmaan ja valissa aika pelottavan matalaan tunneliin.

Tunnelin jalkeen pois lavalta ja apostolinkyydilla hotellille ja syomaan. Ruoka oli sita samaa mita ennenkin; ei nyt mitenkaan mullistavaa, mutta asiansa ajavaa. Plussat ravintolalle siita, ettei maissijauho haissut - siisus mina vihaan sita hajua. Ruokailtuamme matkanjohtaja Anna-Sofia ehdotti Jeep-matkaa autiomaahan. Noin nanosekunnin mietinnan jalkeen olimme menossa mukana. Pienen sumplimisen jalkeen paikalle saatiin kaksi jeeppia ja menimme istumaan...katolle. Jeepin katolla oli nimittain kyhatty jonkinlainen rautakehikkoviritelma istumista varten, itse paasin toisena katolle ja paasin, luojan kiitos, istumaan patjan paalle. Luvassa oli nimittain kivaa rytkytysta.

Matka alkoi ja pian kavi selvaksi, etta airbagina oli edessa istuvan selka ja kaiteet...niita ei ollut. Ja pudotus...noh...sita oli arviolta 100-200 metria. Ihan mielellaan puristin kehikkoa vahan keskimaaraista lujemmin, ettei kavisi kylmat. Huolimatta noista pienista puutteista turvallisuudessa matka oli aivan uskomaton kokemus, jotakin sellaista mita en varmasti ikina unohda. Jo pelkastaan maisemat olivat henkeasalpaavat. Viimeistaan siina vaiheessa tuli epatodellinen olo kun Jeep kurvaili ikivanhalla vuoristotiella ja katsoessani taakse nain kuin haukka lensi aivan takanamme.

Kun laskeuduimme alas laaksoon ja paasimme tasaiselle osuudelle kuski avasi ikkunan heitti haban karmin  paalle, latsan takaraivolle ja tiilen kaasupolkimelle. Tukka vain hulmusi tuulessa ja tiepoly keuhkoissa kun paahdoimme lapi arojen ja pikkukylien. Lopulta saavuimme "aavikolle" joka oli aivan samanlainen kuin perinteinen kangasmetsa Suomessa. Porukkaa tuli ovista, ikkunoista ja katolta heti kun jeeppi pysahtyi.

Aavikolta alettiin sitten etsimaan vihreaa sienikasvia, joka tarinan mukaan vahan nautittuna on hyvaksi terveydelle. Ja jos sita ottaa liikaa...niin...alkaa karambola paassa, vaaleanpunaiset elefantit tanssivat reaggaetonia, kaktukset vatsatanssia ja aurinko laskee ja nousee kolmesti minuutissa. Itse en tohtinut maistaa kyseista elaman eliiksiria, mutta jotkut matkalaisista rohkenivat maistaa "laakesienta". Valissa tien reunalla kurvaili poliisi ja tutkaili nakyyko tanssivia kaktuksia tahi pinkkeja karsaveikkoja.

Paluumatka kaupunkiin oli sitten aivan silkkaa extremea. Alkumatka oli taasen aivan kasittamottman hieno, auto ajoi auringolaskua karkuun ja valiton mielleyhtyma oli Lucky Luke-sarjakuvan perinteinen viimeinen ruutu. Meksiolaiset ihmetteleivat miksemme haluaneet Jeepin hyttiin vaan jaimme katolle mollottamaan. No jos sinne Jeepin katolle kerran komytaan niin kai siella sitten ollaan koko rahalla!:D Tulomatkalla siis muu maailma oli sisalla Jeepissa ja suomalaiset katolla(Minna, Jouni, Markus ja mina).

Akkia tuli pimea ja jeeppi alkoi kapuamaan kohti vuorenhuippua. Meininki oli kuin kauhuleffasta; nousun jyrkkyys oli paikoitellen jopa 40 astetta, jyrkanteen reunan puolella istunut Markus naytti vain leijuvan ilmassa ja takana nakyi syvaa rotkolaaksoa, vahan valia vastaan tuli risteja, kallioissa oli viitauksia Raamatun teksteihin ja yleensa viereen oli piirretty viela jonkinlaisen pirun tahi pelsepuupin naama. Mutta silti, tunnelma oli jotain aivan kasittamatonta, jotain sellaista mita ei vain voi kuvailla. Pahimmissa nousuissa kasivoimat alkoivat olla jo todella lujilla, eika todellakaan tullut mieleenkaan alkaa korjailemaan asentoa vaikka jalat olivat aivan puuduksissa. Lopulta paasimme hengissa perille.

Matkan aikana taisinkin sanoa muille kattokassisille, etta en ikina paastaisi omia lapsiani kyseiselle matkalle, enka varsinkaan katolle!Tormaystestinuken ehka voisin laittaa kyytiin jos saisin kattavan vakuutuksen.  Illalla osa matkalaisista oli keskustellut kyseisesta jeeppimatkailusta paikallisen jantterin kanssa ja aija oli haukkunut koko firman aivan pystyyn. Jeeppeja ei kuulemma huolleta kunnolla, renkaat ovat aivan loppu ja niinkuin jo kerroinkin turvallisuus on aika onnetonta...tai siis sita ei ole. Kadet turvavoina, viisi tahtea tormaystestissa...Real de Catorcessa. Kun kuulin tuon kyseisen tarinan alkoi vahan mietittymaan, ja taisi siina vahan kadetkin hiota. No onneksi mitaan ei tapahtunut, mutta vaikka matka olikin aivan ainutlaatuinen ja varmasti elaa muistoissa lapi elaman niin en saletti oli menossa toista kertaa:D Sinna ei paljon pepantteeni auta kun jeeppi rytisee alas kalliolta ja kattomatklaiset mukana.

Lyhyesti; HUH mika reissu, mutta tulipahan tehtya.

Sunnuntai oli sitten enemmankin patikointihenkista kavelya ylos aavekaupunkiin. Kasite aavekaupunki oli kylla reilysti romantisointu; ennemminkin kyseessa oli vain lukuisia muureja ja ikivanhoja asuinrakennuksia. Eli ei nahty kummitksia vielakaan! Ghostbusters on varmaankin perustanut haarakonttorin Meksikoon. Nooh, katson yolla sangyn alle jos tarppaisi. Kuvablogissa on kuvia "aavekaupungista". Maisemat olivat jalleen kerraan aivan jarisyttavat. Kipuaminen ylos kaupunkiin oli aika tuskaista silla ilma alkoi olla jo niin ohutta, etta taytyi ottaa todella rauhallisesti. Muu porukka meni ylos hevosilla, mutta sissipartio Oikarainen & Ranta turvasi selustan ja kaveli ylos.  Valitettavasti edessa menneille hevosilla oli tainnut olla hernekeittopaiva ja haju olikin valissa aika mielenkiintoinen. Edellisen paivan jeeppiajelu pyori viela mielessa sen verran, etta vasta nyt alan hoksimaan, etta olihan se raunioilla kayntikin ihan hieno kokemus.

Sitten me mentiin alas, syotiin, ostettiin rihkamaa ja tultiin tanne Montereyhin.

Kattoapina kuittaa.